Suomalainen hyvinvointivaltio rakentuu ajatukselle, että hyvinvointi jakautuu tasaisesti koko maahan. Kunnat ovat vuosikymmenten ajan vastanneet Suomessa hyvinvointia turvaavista peruspalveluista. Kuntien valtionosuusjärjestelmä on tasannut kuntien välisiä eroja, mutta sen käyttövoima on kulutettu - rakenteellisen muutoksen ajuriksi siitä ei ole. Elinkeino- ja väestörakenteen muutos yhdistettynä kaupungistumiseen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kaikki kunnat eivät enää kykene turvaamaan hyvinvoinnin peruspalveluja. Sote-uudistuksesta ei ole yksinään ongelmanratkaisijaksi, koska se ei poista hyvinvoinnin alueellisen eriarvoisuuden syitä. Suomi tarvitsee uutta ajattelua ja kuntien tehtävien eriytymisestä käytävää keskustelua, jossa katse siirretään kuntarakenteista hyvinvointipalveluiden käyttäjiin.